Tuli mieleen lapsuuden painajaiset, joissa kaikki oleva alkoi vuoroin venymään tai latistumaan jne. Tässä koko hoito on painahtanut kasaan, aivan kuin niissä unissani ja kuin joku olisi painanut pausea kesken kaiken. Varjostukset on hyviä hinkutustekniikasta huolimatta.
Tekisipä mieleni tietää, miltä tämä näyttäisi jos ääriviivat eivät olisi noin selvästi rajoittamassa kappaleiden ulottuvuuksia, vaan se tehtävä jäisi varjostuksen tummille ja vaaleille kohdille. Tällainen varjostustyyli, kun sen tekee viimeisen päälle ja hauskasti kuten tässä on tehty, kuitenkin ilman ääriviivoja, voisi näyttää aika mainiolta. Nyt tämä vähän jää ääriviivapiirustukseksi, jossa on käytetty tällaista varjostustyyliä tehokeinona.
Tämä on Palstantäytettä-blogi, jossa me rovaniemeläisen Rovala-opiston sarjakuvataidelinjan opiskelijat julkaisemme töitämme. Sivulla näytteillä oleva mallisto on meidän tammikuussa 2008,tammikuussa 2009 ja lokakuussa 2010 aloittaneiden oppilaiden ensimmäisiä töitä. Sivulle tulee lisää materiaalia sitä mukaa kuin sitä valmistuu ja ehditään skannata, pyrimme siihen ainakin kerran viikossa. Blogimme tarkoituksena on hyödyntää nettiä siten, etteivät piirustuksemme jäisi vain oman pienen piirimme ällisteltäviksi, vaan toivomme palautetta mahdollisimman monelta niiltä, jotka tämä julkaisukanava tavoittaa. Kommentoikaa, siis! Ihastusta ja vihaa tai kysymyksiä voi laittaa myös osoitteeseen sarjakuva.rovala@gmail.com
4 kommenttia:
Kulho on vähä läski, mutta ei siihe maailma kaadu. Korkeintaan vähän potkii. Varjostus on onnistunutta.
Oliko tämä alkujaankin näin "levitetty", vai onko Ilkka leikkiny?
Kuitenkin, jälki on just semmosta mistä ite tykkään, pehmeää ja nuo parit harhaviivat on sitä jotakin!
Vähänhän nuo jotkut suhteet on hassuja, mutta et ole yksin *vilkuilee omaa teosta*. Juuh.
Tuli mieleen lapsuuden painajaiset, joissa kaikki oleva alkoi vuoroin venymään tai latistumaan jne. Tässä koko hoito on painahtanut kasaan, aivan kuin niissä unissani ja kuin joku olisi painanut pausea kesken kaiken. Varjostukset on hyviä hinkutustekniikasta huolimatta.
Tekisipä mieleni tietää, miltä tämä näyttäisi jos ääriviivat eivät olisi noin selvästi rajoittamassa kappaleiden ulottuvuuksia, vaan se tehtävä jäisi varjostuksen tummille ja vaaleille kohdille. Tällainen varjostustyyli, kun sen tekee viimeisen päälle ja hauskasti kuten tässä on tehty, kuitenkin ilman ääriviivoja, voisi näyttää aika mainiolta. Nyt tämä vähän jää ääriviivapiirustukseksi, jossa on käytetty tällaista varjostustyyliä tehokeinona.
Varjot kaapinovessa ovat oikein muikeita!
Lähetä kommentti